Etsimme tekijöitä Jyväskylään!

Etsimme Jyväskylään kahta tuntityöntekijää / freelanceria vahvistamaan tiimiämme visuaalisen suunnittelun, websuunnittelun ja digimarkkinoinnin osalta. Tiimimme on hyvässä vireessä ja kysyntämme mukavasti yläviistossa. Etsimme nyt osaajia, joilla on halua työskennellä vaihtelevasti tilanteen mukaan ja polskuttaa kanssamme kohti yläjuoksua.

Meillä pääset työskentelemään monenlaisten asiakkaiden kanssa aina kutkuttavista startupeista kansainvälisiin pörssiyhtiöihin. Missiomme on yksinkertainen: tehdä asiakkaamme brändistä mielenkiintoinen. Siksi meillä työskentelee ihmisiä, jotka syttyvät brändien kehittämisestä ja rohkeasta ajattelusta.

Meillä vastuu ja kunnia onnistumisesta kuuluu koko tiimille. Siksi jokainen tiimin jäsen työskentelee itseohjautuvasti yhteisen tavoitteen hyväksi. Projektipäällikkömme huolehtivat siitä, että tiimillä on resurssit onnistua, ja että asiakas voi hyvin. Elämään toimistossa kuuluvat nopeat käänteet ja heittäytyminen uuteen. Työ sopii sinulle, jos suhtaudut alaasi suurella intohimolla ja kunnianhimolla, mutta olet samalla tehokas ja aina aikataulussa.

Tiukan tekemisen lomassa vaalimme arjessamme avoimuutta, rentoutta, kannustamista ja iloa.

AD ASSISTANT / GRAPHIC DESIGNER

Etsimme tuotanto-AD:tä tai graafista suunnittelijaa, joka haluaisi työskennellä meillä noin 6–30 tuntia viikossa Jyväskylässä. Työskentelisit kokeneen AD:mme oikeana ja välillä vasempanakin kätenä luoden asiakkaillemme mielenkiintoista ja erottuvaa visuaalista pintaa. Työaika on kovin vaihteleva, mikä johtuu työn projektiluonteisuudesta, mutta neuvotellaan yhdessä siitä, millainen sitoutuminen ja työmäärä sopisi juuri sinulle. Meille sopii yhtä hyvin työskentely tuntityöntekijänä, freelancerina tai yrittäjämäisesti.

Täydellistä hakijaa kuvailemme näin, mutta ymmärrämme hyvin, että kukaan ei ole täydellinen:

  • Sinulla on kokemusta käytännön työstä.
  • Visuaalinen silmäsi on tarkka.
  • Taittotyöt ja kuvankäsittelyt sujuvat tehokkaasti Adoben työkaluilla. Taito piirtää on plussaa.
  • Tunnet sekä printin että digitaalisten lopputulosten toteuttamisen yksityiskohdat.
  • Hullaannut typografiasta, väreistä ja erilaisista painomateriaaleista.
  • Osaat laatia graafisia ohjeistoja ja noudattaa niitä.
  • Et hätkähdä nopeita aikatauluja etkä rutiinityövaiheita.
  • Olet aina varmasti aikataulussa.
  • Olet erittäin oma-aloitteinen ja haluat tehdä tiimityötä.
  • Olet tosi kiva työkaveri.

Jos kiinnostuit, lähetä meille hakemus, jossa kerrot vahvuutesi tehtävään sekä tuntipalkkatoiveesi. Lisäpisteitä saat videosta, jossa kerrot, miksi osa-aikainen työ sopisi sinulle ja paljastat myös, mikä on mielestäsi mielenkiintoisinta juuri nyt. Liitä hakemukseen työnäytteitä / portfoliosi. Lopuksi vielä CV tai linkki LinkedIn-profiiliisi on kiinnostava.

Lähetä hakumateriaalisi osoitteeseen if.at1519145767rivat1519145767sav@n1519145767eniai1519145767tuur.1519145767anna1519145767 ja kysy tarvittaessa lisää Annalta numerosta 040 706 1958.

Tapaamme sopivat hakijat mahdollisimman pian ja toivomme, että uusi tiimin jäsen pääsee myös työhön mukaan mahdollisimman pian.

Web Developer / Digimarkkinoinnin osaaja

Etsimme web developeria, jolla on mielellään lisäksi digimarkkinointiin liittyvää osaamista, ja joka haluaisi työskennellä meillä noin 6–30 tuntia viikossa Jyväskylässä.Työskentelet kokeneen developerimme työparina luoden asiakkaillemme mielenkiintoisia ja tuloksekkaita verkkosivustoja, kampanjasivuja, uutiskirjepohjia ja mahdollisesti myös muita digimarkkinointiin liittyviä toteutuksia. Työtehtäviisi kuuluu sekä suunnittelua että toteuttamista, ja lisäksi myös tukitoimia ja jonkin verran ystävällistä help-desk-työskentelyä asiakasrajapinnassa. Työaika on kovin vaihteleva, mikä johtuu työn projektiluonteisuudesta, mutta neuvotellaan yhdessä siitä, millainen sitoutuminen ja työmäärä sopisi juuri sinulle. Meille sopii yhtä hyvin työskentely tuntityöntekijänä, freelancerina tai yrittäjämäisesti.

Täydellistä hakijaa kuvailemme näin, mutta ymmärrämme hyvin, että kukaan ei ole täydellinen:

  • Hallitset front-end ja back-end suunnittelun sekä toteuttamisen.
  • Tunnet WordPressin hyvin julkaisujärjestelmänä ja sinulla on kokemusta omien teemojen kehittämisestä.
  • Hallitset php:n, JavaScriptin, html5:n ja css:n.
  • Sinulla on näkemystä kaupallisesti toimivien verkkosivujen ja verkkokauppojen suunnitteluun.
  • Osaat hyödyntää Google Analyticsia suunnittelutyössä. Pystyt tuottamaan analytiikkaraportteja tiimin tai asiakkaan tarpeisiin.
  • Pystyt kehittämään sivustoja SEO:n avulla. Olet kiinnostunut sivustojen optimoinnista.
  • Muut digimarkkinoinnin taidot ovat plussaa.
  • Et hätkähdä nopeita aikatauluja ja osaat johtaa omaa ajankäyttöäsi.
  • Olet erittäin oma-aloitteinen ja haluat tehdä tiimityötä.
  • Olet tosi kiva työkaveri.

Jos kiinnostuit, lähetä meille hakemus, jossa kerrot vahvuutesi tehtävään sekä tuntipalkkatoiveesi. Lisäpisteitä saat videosta, jossa kerrot, miksi osa-aikainen työ sopisi sinulle ja paljastat myös, mikä on mielestäsi mielenkiintoisinta juuri nyt. Liitä hakemukseen mielellään työnäytteitä / portfoliosi. Lopuksi vielä CV tai linkki LinkedIn-profiiliisi on kiinnostava.

Lähetä hakumateriaalisi osoitteeseen if.at1519145767rivat1519145767sav@n1519145767eniai1519145767tuur.1519145767anna1519145767 ja kysy tarvittaessa lisää Annalta numerosta 040 706 1958.

Tapaamme sopivat hakijat mahdollisimman pian ja toivomme, että uusi tiimin jäsen pääsee myös työhön mukaan mahdollisimman pian.

We make your brand interesting.