Vuoden 2011 tilinpäätös ja katsaus tulevaan vuoteen 2012
Vuosi 2011 oli hyvin paradoksaalinen monessa mielessä. Oli uhkakuvia siellä ja toisia täällä. Puhuttiin, että lama on tulossa ja maailman loppu on lähellä. Oli Kreikan jäätävä arvojen ja periaatteiden puute ja näistä johtuvat talousongelmat, Japanin todella ikävä tsunami ja melkein yhtä surullinen Jytky.
Tosin itsetunnon kannalta kevään mestaruus ja ilmaveivi veivät monia meistä (ainakin kaksilahkeisten keskuudessa) euforian partaalle. Kansa uskalsi ja tajusi viimein nousta barrikadeille, ja Arabimaiden hallintoja kaatui dominonappuloiden tavoin.
Vuosi 2011 oli siis tummien pilvien vuosi. Juuri siksi oli hieno huomata, että suurempia lannistumisen ja luovuttamisen merkkejä ei ollut ilmassa kotirintamalla. Suomi menestyy nyt ja tulevaisuudessa sillä, että meillä on arvot ja periaatteet kunnossa, uskoa ja voimaa nähdä, johtaa, yrittää ja antaa joka työpäivä parhaansa.
Vastavirralle vuosi 2011 oli hyvin mielenkiintoinen. Keväällä laitettiin iso vaihde silmään, asetettiin tavoitteet korkealle ja pidettiin se mikä luvattiin. Vuoden aikana melkein tuplattiin henkilöstö, ja saatiin myös mukavasti uusia asiakkuuksia. Eritoten nautittiin työn teosta olemassa olevien asiakkaiden kanssa. Kiitokset kaikille, että olette jaksaneet tehdä töitä kanssamme ![]()
Vuosi 2012 on myös alkanut vallan mainiosti. Ollaan oltu aktiivisesti liikkeelle monella rintamalla. Mainostoimistokilpailuista saatiin heti alkuvuodesta jo mukavia voittoja, joista tiedotetaan tosin hieman myöhemmin. Alkuvuosi näyttää lupaavalta ja nyt jatketaan työn tekoa ahkerasti viime vuoden malliin: se tarkoittaa paljon näkemysten luomista, innovointia, työtä, oikeiden asioiden tekemistä ja uusia rekrytointeja.
Toivotan kaikille hyvin menestyksekästä vuotta 2012, ja toivon, että uskallatte aina välillä uida vastavirtaan.
Jan